torstai 6. lokakuuta 2011

Don't count the miles, count the "i love you"s

Elämä on taas seisahtunut hetkeksi. Rakas, 82 vuotias mummini kaatui kotonaan toissayönä ja loukkaantui vakavasti. Tällä hetkellä mummi on isossa leikkauksessa - sellaisessa, jossa ei haluaisi enää olla. Mummi on viimeiset 10 vuotta todennut painokkaasti, ettei häntä enää leikata, kävi mitä kävi. Olen hiljalleen hyväksynyt sen ja omaksunut ajatuksen, ettei vanhuksesta saa enää eheää sanan siinä merkityksessä, että leikkaukset olisivat perusteltuja. Nyt ei kuitenkaan ollut kipujen välttämiseksi muita vaihtoehtoja, kuin iso, kivulias leikkaus; eikä ole varmaa, selviääkö mummin 82 vuotta kestänyt sydän siitä.

Itsekäs kun olen, haluaisin kovasti pitää mummini vielä muutaman hetken täällä. En ole valmis luopumaan tai sanomaan hyvästejä, tarvitsen häntä vielä. Aikanaan kävin kipeitäkin keskusteluja itseni kanssa siitä, kuinka väärältä voi tuntua, että läheisen oma elinkaari on niin toinen kuin minun itseni. Minun syntyessäni tähän maailmaan hän oli jo kokenut sodan, naimisiinmenon ja viiden lapsen syntymän. Kipeintä on tehnyt tietoisuus siitä, että kun minä olen vanhus, hän on ollut jo kauan poissa. Minä niin haluaisin vanheta sinun kanssasi.

Mummi on minulle mielettömän läheinen, erotessani edellisestä avoliitostani 20 vuotiaana asuin mummini kanssa sen hetken, kun etsin omaa kotiani. Yhteiset ruokahetket, yökylät lapsuudesta saakka, kävelyt hautausmaalla, laivareissut, illat kun ei tehdä mitään. Jos saisin vielä muutaman talven, kevään, kesän ja syksyn.

 < Mummi ja Mufa 3





I’m scared today, more than I told you I was yesterday
Give me a moment to catch my breath
And hold me every second left

Proud of me, that’s the only way I want you to be

Look at me and love what you see
I won’t make it alone, I need something to hold

Kiss me on my shoulder, and tell me it’s not over

I promise to always come home to you
Remind me that I’m older to be brave, smart, sweet, and bolder
And don’t give up on what we’re trying to do
Don’t count the miles, count the “I love you”s

2 kommenttia:

  1. :( On niin surullista tiedostaa miten paljon menetyksiä meillä kaikilla tulee vielä elämässä olemaan. Itse olen viimeisen vuoden aikana menettänyt kaksi reilusti alle kolmekymppistä ystävää liikenneonnettomuuksissa, se tosiaan pysäyttää. Toivon (ja uskon) että mummosi tästä vielä selviää!

    Voimia sinne!

    VastaaPoista