Tarina jatkuu ANONYYMINÄ osoitteessa:
http://anotherlikely.blogspot.com/
tiistai 27. joulukuuta 2011
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Boyfriend of the day
Poikaystävän synttärioutfit jatkaa köyhäilyteemaa, sillä takki ja kaulahuivi ovat molemmat kirppislöytöjä! Takin bongasin jo kesällä Hietsun kirppikseltä, mutta se pääsi ensimmäistä kertaa päälle vasta nyt viikonloppuna. Se on J.Lindebergin ja pulitin siitä naurettavat kaksi euroa.
Huivi on villaa, Marlboro Classicsin ja löytyi viikko sitten Kaivarin Kanuunasta kahdella eurolla sekin. Siis kokonaisuudessaan neljän euron panostus juhlapukeutumiseen, ja tykkään lopputuloksesta ihan mielettömästi. Oma mekko oli myös Kaivarin Kanuunasta (Levi's, 15e) mutta sitä ei tullut ikuistettua kuviin... Pointtina kuitenkin, että juhlavaa mutta säähän sopivaa pukeutumista (vietimme poikaystävän äidin ja ukin yhdistettyjä 130-vuotis juhlia Tallinnan reissussa) varten ei tarvinnut shoppailla kirpputoria kummemmassa paikassa :)

perjantai 4. marraskuuta 2011
Köyhäilykuukausi
Marraskuussa on blogini ensimmäinen teemakuukausi, ja aiheena on kodikkaasti köyhäily. Teemakuukausi ei vaadi erityisiä uhrauksia, sillä rahat ovat jokatapauksessa äärimmäisen loppu ja seuraavan kerran tilanne on toinen vasta veronpalautuksien saapuessa, eli reilun kuukauden päästä. Teemakuukauden ensimmäisen ja toivottavasti järeimmän askeleeni otin irtisanoessani kalliin asuntoni viikko sitten perjantaina, joten ensimmäinen vinkkini on siis muuttaa yhteen poikaystävän kanssa, hehe.
Köyhäilijän kosmetiikkavinkki
Omissa kulutustottumuksissani on paljonkin parantamisen varaa; olen jostain syystä totuttanut itseni jo teini-ikäisenä selektiivisen kosmetiikan käyttäjäksi, joten tästä on suhteellisen helppo lähteä liikkeelle. Meikkaus tottumukseni ovat muutenkin ulkoavaruudesta, sillä joinakin päivinä lähden töihin täydellisen meikkipohjan ja pitkään väsätyn silmämeikin kanssa, mutta toisinaan sipaisen vain ripsiväriä ja huulirasvaa ratikassa istuessani. Jokatapauksessa pyrin aina pitämään kynteni huoliteltuina, lähinnä siksi, että kassalla rahoja käsitellessä kynnet liuskoittuvat ilman jatkuvaa hellimistä (ja usein myös siitä huolimatta). O.P.I nyt ei varsinaisesti kuulu selektiivisen kosmetiikan piiriin, mutta muualla maailmalla kohtuuhintaisista tuotteista saa täälläpäin maksaa aika selektiivisiä hintoja. Kulutan nimittäin aika tasaiseen tahtiin opin kynsinauhaöljyjä, kuorinta-aineita ja vahvistavia aluslakkoja, joiden kaikkien hinnat ovat 25 eurosta ylöspäin.
Tässä kuussa ja jatkossakin olen hyvästellyt luksusfiiliksien käsienhoidon yhteydessä, ja korvannut edellä mainitut oliiviöljyllä ja Yves Rocherilla. Jälkimmäisessä en sitten ollutkaan käynyt ala-asteen jälkeen, ja käynti yllätti positiivisesti. Kynnet ja kynsinauhat kuorii tehokkaasti Yves Rocherin kuorinta-aine kynsille ja kynsinauhoille, hinta huimat 7,90 euroa. Kynsinauhat kuorinnan jälkeen pehmentää ihan tavallinen oliiviöljy, joka sitäpaitsi on pääosassa useimmissa käyttämissäni kynsinauhavoiteissa muutenkin. Ja lopputulos on aivan yhtä moitteeton kuin viisi kertaa kalliimpien aineiden kanssa tehdyt kotimanikyyrit.
Kynsiköyhäilyn lisäksi olen luopunut kampaamokäynneistä, jotka kyllä totuuden nimissä olivat muutenkin tässä taloudessa harvoja. Hiukseni ovat luonnonkiharat ja hyväkuntoiset, joten hiustenleikkuu välit voivat olla pitkiäkin. Edellä mainittua oliiviöljyä voi kynsinauhojen lisäksi hieroa välillä myös hiusten latvoihin, ainakin itsellä kaksihaaraiset pysyvät poissa tällä konstilla.
Kotivärjäilyä aina inhonneena kamppailin pitkään juurikasvun kanssa, ja lopulta luovutin ja ostin L´oreal Parisin Sublime mousse - hiusväriä. Allekirjoitan todellakin väitteen vallankumouksesta, niin helppoa sen käyttö on!
Omat hiukseni ovat pitkät ja paksut, ja aiempina kotivärjäyskerroilla olen varustautunut kolmella väripaketilla. Sublime mousseakin ostin kaksi, ihan vain todetakseni, että pärjään hyvin yhdellä. Hintaa paketilla on kymmenen euron tienoilla, joten tällä kokeilulla tulin säästäneeksi reilusti yli 100 euroa. Suosittelen lämpimästi.

( kuva: www.yves-rocher.fi ) |

keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Painava sana
Jep, arvasitte oikein: nyt tulee asiaa painosta. Omaa painoa on liikaa, ja syitä on monia: epäsäännöllinen elämänrytmi, e-pillerit, polvisäryt, sukurasite... tai sitten kuitenkin se fakta, että olen mukavuudenhaluinen ja satun rakastamaan juustoa, jäätelöä ja valkosuklaata aika paljon enemmän, kuin reissumiestä ja porkkanoita. Kiireinen arki on kyllä ihan aikuisten oikea syy siihen, että aikaa liikunnalle ei koulun, työn, koiran ja muutaman muun velvoitteen ohella juurikaan jää. Syitä siihen, että siitä huolimatta syön tuhottomasti jäätelöä ja käytän hissiä portaiden sijaan, ei sitten löydykkään ihan niin montaa...
Haluan korostaa, että pidän itsestäni ja viihdyn kropassani. Mielestäni jokaisella tulisi olla oikeus olla juuri sen mallinen ja muotoinen kuin sattuu olemaan, ilman ympäriltä tulevia paineita tai huomautuksia. Valkosuklaan lisäksi olen viimeaikoina koukuttunut myös tämän vuoden Big Brotheriin, ja tämän päivän jaksossa Tanja tiivisti asukkaiden kesken käydyn painosta naljailun loistavasti sanomalla, että "jos mä oon tullu vahingos johonki huippumalli haussa ni mä oon vissii vääräs paikassa"
Tulevaisuuden unelma-ammattini vaatii kuitenkin aika paljon rautaisempaa peruskuntoa, enkä oikeastaan pidä siitä, että hengästyn portaissa tai että olen ostanut parhaiten istuvat t-paitani isoille tytöille tarkoitetusta Zizzi - mallistosta (olkoonkin, että sentään pienintä kokoa). More to Loven tytöt on tehneet kaikkien meidän suurenmoisten naisten puolesta loistavaa peeärrää, joten ehkä minäkin uskallan nyt puhua asiasta ääneen. Ja asialla tarkoitan siis itsensä rakastamista juuri sellaisena, kuin on.
Jokatapauksessa unelma-ammattini vaatii siis kuntoremonttia ja sitä myötä kilojen karistamista, jota ajattelin itseni iloksi seurailla myös täällä blogin puolella, mutta ei huolta, mitään thinspiraatiota täältä ei tulla jatkossakaan saamaan- tavoite on pysyä normaalipainon pyöremmällä puolella mutta muuttaa vähän sitä laardia lihakseksi ja niinpäin pois. Tänään ja eilen oon reippaasti vaihtanut benit ja jerryt reissumieheen ja vetänyt itseni ihan piippuun parin kilsan juoksulenkillä. Tavoite on jouluun mennessä juosta se niin, ettei tunnu melkein missään.
Kuvituksena toissakesän kuvia Kreetan reissulta, paino tällä hetkellä sama kuin tuolloin. Tässä välissä kerkesin jo laihtumaan parikymmentä kiloa, mutta jojoilin ne ystävieni Benin ja Jerryn avustuksella iloisesti takaisin... Toivottavasti ens kesän reissulla komeilee vähän atleettisempi kummitäti.
kummipojan kanssa on kiva käydä rannalla; aina voi toivoa, että ihmiset laittaa kilot "raskauden" piikkiin ;) |
Haluan korostaa, että pidän itsestäni ja viihdyn kropassani. Mielestäni jokaisella tulisi olla oikeus olla juuri sen mallinen ja muotoinen kuin sattuu olemaan, ilman ympäriltä tulevia paineita tai huomautuksia. Valkosuklaan lisäksi olen viimeaikoina koukuttunut myös tämän vuoden Big Brotheriin, ja tämän päivän jaksossa Tanja tiivisti asukkaiden kesken käydyn painosta naljailun loistavasti sanomalla, että "jos mä oon tullu vahingos johonki huippumalli haussa ni mä oon vissii vääräs paikassa"
yksi ihanimpia kuvia, kiloista huolimatta |
Tulevaisuuden unelma-ammattini vaatii kuitenkin aika paljon rautaisempaa peruskuntoa, enkä oikeastaan pidä siitä, että hengästyn portaissa tai että olen ostanut parhaiten istuvat t-paitani isoille tytöille tarkoitetusta Zizzi - mallistosta (olkoonkin, että sentään pienintä kokoa). More to Loven tytöt on tehneet kaikkien meidän suurenmoisten naisten puolesta loistavaa peeärrää, joten ehkä minäkin uskallan nyt puhua asiasta ääneen. Ja asialla tarkoitan siis itsensä rakastamista juuri sellaisena, kuin on.
kaksi suurinta rakkautta, toi lapsi ja kreikkalainen ruoka :D |
Jokatapauksessa unelma-ammattini vaatii siis kuntoremonttia ja sitä myötä kilojen karistamista, jota ajattelin itseni iloksi seurailla myös täällä blogin puolella, mutta ei huolta, mitään thinspiraatiota täältä ei tulla jatkossakaan saamaan- tavoite on pysyä normaalipainon pyöremmällä puolella mutta muuttaa vähän sitä laardia lihakseksi ja niinpäin pois. Tänään ja eilen oon reippaasti vaihtanut benit ja jerryt reissumieheen ja vetänyt itseni ihan piippuun parin kilsan juoksulenkillä. Tavoite on jouluun mennessä juosta se niin, ettei tunnu melkein missään.
Kuvituksena toissakesän kuvia Kreetan reissulta, paino tällä hetkellä sama kuin tuolloin. Tässä välissä kerkesin jo laihtumaan parikymmentä kiloa, mutta jojoilin ne ystävieni Benin ja Jerryn avustuksella iloisesti takaisin... Toivottavasti ens kesän reissulla komeilee vähän atleettisempi kummitäti.
lauantai 22. lokakuuta 2011
päättymättömät illat, polttamattomat sillat
Oon edelleen sitä mieltä, että kaikkein siistein ikävuosi on seitsemäntoista kesää. Onnellisin taisi olla vuosi 2009, mieleenpainuvin 2007 ja niitänäitä nimityksiä riittäisi muillekkin vuosille, mutta siisteintä oli 17 vuotiaana.
17 kesäisenä...
...olin kauniimpi kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin
...muutin omaan kotiin ja join pari kuukautta ruokajuomana pelkästään cocacolaa
...hämmennyin siitä, että jokaisen asunnon vakiovarusteena ei ollutkaan loputonta astianpesu- ja talouspaperivarastoa
...otin monet kännit parivuotta vanhemman poikaystävän bemarin takapenkillä (ja luulin sen kaiken kestävän ikuisesti)
...uskoin kantavani vastuun itsestäni (vaikka todellisuudessa sen kantoi tätini, johon sentään säilytin puhevälit kiivaassa itsenäistymisvaiheessani)
...mietin joka kerta kaupassa käydessäni, arvaakohan lähikaupan myyjä ostosteni perusteella, että asun ihan omillani.
...rakastin viimeisen kerran varauksetta
...hengailin sellaisten ystävien kanssa, joita kaipaan tänään ja paljon
...en ollut vielä menettänyt yhtään läheistäni, enkä osannut pelätä sitä
...vuorokausirytmi ei tarkoittanut yhtään mitään
...kotibileet oli parempia kuin koskaan ennen tai ikinä jälkeen
...hymyilin joka päivä peilikuvalleni
...sisustin asuntoni halvalla, mutta rakaistin jokaista "yksityiskohtaa"
...ostelin valurautapannuja ja teetin verhoja mittatilaustyönä (molemmat täysin käsittämättömältä tuntuvia tekoja tänäpäivänä)
...pelkäsin nukkua yksin, joten pidin öisin maikkarin chattia auki
...olin hirvittävän, ainutlaatuisen onnellinen omasta olemassaolostani
"Niit aikoi ei saa bäckii" totesi usein ystäväni Kasper, ennen muuttoaan Kajaaniin (jossa niiden aikojen kaipaaminen on kai hitusen vaikeampaa). Ei niitä saa tosiaan ei, ja siksi halvalla sisustettujen ensiasunto kuvien ja häikäilemättömän hullunkuristen bilekuvien katselu tuntuukin niin suunnattoman haikealta. Huokaus.
olin myös kauneimmillani. |

ensimmäinen OMAkoti |
"Niit aikoi ei saa bäckii" totesi usein ystäväni Kasper, ennen muuttoaan Kajaaniin (jossa niiden aikojen kaipaaminen on kai hitusen vaikeampaa). Ei niitä saa tosiaan ei, ja siksi halvalla sisustettujen ensiasunto kuvien ja häikäilemättömän hullunkuristen bilekuvien katselu tuntuukin niin suunnattoman haikealta. Huokaus.
perjantai 21. lokakuuta 2011
Versace for H&M
Odottelen kyllä Paola Suhosen ja Seppälän yhteistyömallistoa ennemmänkuin Donatellan ja H&M:n, mutta olihan noita nyt pakko käydä ihmettelemässä. Ja jos rahasta ei olisi puutetta, niin kotiuttaisin kyllä kaikki kollaasin tuotteet, mutta aikuisten oikeasti taidan kotiuttaa vaan jommankumman rannekoruista. Tykkään kyllä ihan kympillä näistä yhteistyökampanjoista! Kumpa olisin uskaltanut ja kehdannut ostaa vuosia sitten sen Victor & Rolf malliston häämekon, se oli awesome. Kuinka moni muu fiilaa näitä yhteistyömallistoja?
awesome |
tiistai 18. lokakuuta 2011
Se pieni ero...
Muistan joskus vuosia sitten tehneeni vastaavanlaisen "kyselyn" veljelleni, ja vastaukset olivat vielä hulvattommimpia. Poikaystävä on pikkuveljeen verrattuna ilmeisesti hieman tosikko. Toisaalta sellainenkin kysely, jossa allekirjoittanut ottaisi kantaa vaikkapa jääkiekkoon, auton moottorin toimintaan tai mihin tahansa fysiikkaan, kemiaan tai matematiikkaan liittyvään, olisi varmaan alaa ymmärtävien mielestä ihan yhtä hulvaton. Mutta pidemmittä puheitta, miehen suusta:
Selitä..
Kylmävahaliuskat:
"No..millä otetaan säärikarvoja pois." Okei, joku käry.
Legginsit:
"No semmoset tiukat ohkaset housut. Venyvää kangasta." Leggings are not pants, so cover your ass!
Valokynä:
"No..joku...meikkiväline. Ja käytetään silmiin. Sinne silmäluomeen vähäsen."
Mitä eroa on puuterilla ja meikkipuuterilla?:
"Ei mitään."
Mitä eroa on hajuvesissä eau de toiletella ja eau de parfumillä?:
"Toilette on halvempaa. Se toinen on sitte hienompaa."
Push up:
"Rintaliivit mitkä nostaa rintoja...esille."
Louis Vuitton:
"Kallis tuotemerkki. Laukkuja. Öö.. jotain liinoja varmaan. Rättejä."
Eyeliner:
"Sitä laitetaan...tota...siis meikki mitä laitetaan tohon...öö luomen ja silmäripsen väliin."
Ghd:
"En oo kuullukkaan" ihan kiva, oon vain noin 20 kertaa vihjaissut tästä joululahjatoiveena...
Mitä eroa on kuorinta- ja meikinpuhdistusaineella?:
"No kuorinta-aine ottaa ihoo, kuollutta pintaepiteeliä, pois ja meikinpuhdistusaine ottaa vaan meikit helvettiin"
Ranskalainen manikyyri:
"Varmaan jotain ihan vitun kallista. Jotain mitä tehään kynsille ja...en tiiä."
Kulmakynä:
"No... laitetaan siihen jotai värii tieksä jos on liian harvat kulmakarvat."
Pedikyyri:
"Vähän niinku manikyyri muttei sinne päinkään? Joku kynsijuttu. Huoltava."
Tregginsit:
"Vähän niinku legginsit, mut ne ei jousta" tämä oli pakotettu arvaus.
Appelsiinipuutikku:
"Mä oon nähny sulla joskus niitä mut ei niinku mitää hajuu."
Mihin käytetään pikakuivattajaa?
"Jos haluu meikit nopeesti pysymään ettei ne lähe leviimään jos tulee suru" aika hyvä, joku vois patentoida tälläisen...
Kuivashampoo:
"No shampoo mikä ei tarvi vettä ollenkaa, et se on sen verran hienojakoista ettei tarvi vettä ollenkaan."
Kuka on Elina Tanskanen?
"Joku mallimamma" Niin, tai sitten Trendin päätoimittaja ja tyttöystäväsi ihailun kohde.
Mitä kirjainkokoa vastaa numerokoko 34 (naisilla?)
"M" jahas, mitähän kirjainkokoa kulta ajattelee mun sitten edustavan, kun käytän kokoa 40-42...
Noo mutta, kosto on suloinen ja ehkä ihan hyvä, että meidän perheessä kotityötkin menee sukupuolijakaumalla. Taidetaan tietyissä asioissa olla aikalailla sukupuoltemme stereotypioita. Seuraavat on siis minunvastauksiani arvauksiani:
Kuka on Helena Ranta?
"Oikeustieteen lääkäri, hammastutkija." Kuulemma oikeushammaslääketieteen professori, eli "niinhän mä sanoin!"
Mikä on paras pokerikäsi?
"Täyskäsi" Kuningasvärisuora. Neverhööd.
Kuka on Täällä pohjantähden alla -trilogian päähenkilö?
"Talonpoika Pekka" Ette nyt usko, mutta olen lukenut ne. Siitä vain on se kymmenen vuotta aikaa.
Mitä eroa on RAM ja ROM -muisteilla?
"Toiseen tallennetaan tekstiä ja toiseen kuvaa" RAM-muisti on lyhytaikaseen tallennukseen ja ROM pitkäaikaiseen - siis nevanevanevahöörd
Mainitse muutama Nobel-voittaja
"Martti Ahtisaari, Obama.." Suomalaisena olis kuulemma pitänyt muistaa myös F.E Sillanpää ja A.I Virtanen... nojoo.
Mikä on ohm?
"Molekyylin osanen" Siis mun mielestä tää menee jo vittuilun puolelle, miten tollasta vois tietää? :D Mun kysymykset sentään saattaa tulla vastaan meidän päivittäisessä elämässä... no vastaus on jokatapauksessa vastuksen SI-yksikkö. Niin siis mikä??
Ydinasevaltiot?
"Venäjä, Kiina, Japani, pahempi Korea, Yhdysvallat, Irak, Ranska ja Saksa, ehkä Italia
Poikaystävän kommentti: Venäjä, Usa, Kiina, Ranska, Iso-Britannia, Intia, Pakistan, Pohjois-Korea nyt virallisesti. Israel ja Etelä-Arfikka on kai luopunut? Mites Brasilian lainaydinaseet.. Edes puolivirallisesti?
Mikä on veto-oikeus?
"Liittyy jotenkin armeijan käyttöön"
Liittyy YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden oikeuteen kaataa ehdotus yksin: veto-oikeudellaan. Mulla oli oikeesti joku käry tästä.
Kuinka monta litraa ihmisessä on verta?
"12." Kuulemma neljä tai viisi. Hämmentävää.
Kuinka suuri Suomessa on verkkojännite?
" 12 volttia" 230V , ei kyllä sinäänsä kumpikaan luku kerro mistään mittasuhteista mulle yhtään mitään.
Milloin Suomi liittyi Euroopan unioniin?
"1995." I knew it.
Mitä kaasuja on ilmassa?
"Vety, Typpi, Happi" Noo, meillä on kotona koiran ja miehen toimesta pierukaasuja, mutta kuulemma vety on vähän vaarallista ja ilmasta löytyy sensijaan argonia.
Mikä on elohopeamillimetri?
"Se, mikä mittaa lämpötilaa kuumemittarissa" Selvää vittuilua, ihme kompakysymyksia. Paineen yksikkö mmHg.
Minäpä lähden tästä tiskaamaan ja mies laittamaan autoa. :))))
Selitä..
Kylmävahaliuskat:
"No..millä otetaan säärikarvoja pois." Okei, joku käry.
Legginsit:
"No semmoset tiukat ohkaset housut. Venyvää kangasta." Leggings are not pants, so cover your ass!
Valokynä:
"No..joku...meikkiväline. Ja käytetään silmiin. Sinne silmäluomeen vähäsen."
Mitä eroa on puuterilla ja meikkipuuterilla?:
"Ei mitään."
Mitä eroa on hajuvesissä eau de toiletella ja eau de parfumillä?:
"Toilette on halvempaa. Se toinen on sitte hienompaa."
Push up:
"Rintaliivit mitkä nostaa rintoja...esille."
Louis Vuitton:
"Kallis tuotemerkki. Laukkuja. Öö.. jotain liinoja varmaan. Rättejä."
Eyeliner:
"Sitä laitetaan...tota...siis meikki mitä laitetaan tohon...öö luomen ja silmäripsen väliin."
Ghd:
"En oo kuullukkaan" ihan kiva, oon vain noin 20 kertaa vihjaissut tästä joululahjatoiveena...
Mitä eroa on kuorinta- ja meikinpuhdistusaineella?:
"No kuorinta-aine ottaa ihoo, kuollutta pintaepiteeliä, pois ja meikinpuhdistusaine ottaa vaan meikit helvettiin"
Ranskalainen manikyyri:
"Varmaan jotain ihan vitun kallista. Jotain mitä tehään kynsille ja...en tiiä."
Kulmakynä:
"No... laitetaan siihen jotai värii tieksä jos on liian harvat kulmakarvat."
Pedikyyri:
"Vähän niinku manikyyri muttei sinne päinkään? Joku kynsijuttu. Huoltava."
Tregginsit:
"Vähän niinku legginsit, mut ne ei jousta" tämä oli pakotettu arvaus.
Appelsiinipuutikku:
"Mä oon nähny sulla joskus niitä mut ei niinku mitää hajuu."
Mihin käytetään pikakuivattajaa?
"Jos haluu meikit nopeesti pysymään ettei ne lähe leviimään jos tulee suru" aika hyvä, joku vois patentoida tälläisen...
Kuivashampoo:
"No shampoo mikä ei tarvi vettä ollenkaa, et se on sen verran hienojakoista ettei tarvi vettä ollenkaan."
Kuka on Elina Tanskanen?
"Joku mallimamma" Niin, tai sitten Trendin päätoimittaja ja tyttöystäväsi ihailun kohde.
Mitä kirjainkokoa vastaa numerokoko 34 (naisilla?)
"M" jahas, mitähän kirjainkokoa kulta ajattelee mun sitten edustavan, kun käytän kokoa 40-42...
Noo mutta, kosto on suloinen ja ehkä ihan hyvä, että meidän perheessä kotityötkin menee sukupuolijakaumalla. Taidetaan tietyissä asioissa olla aikalailla sukupuoltemme stereotypioita. Seuraavat on siis minun
Kuka on Helena Ranta?
"Oikeustieteen lääkäri, hammastutkija." Kuulemma oikeushammaslääketieteen professori, eli "niinhän mä sanoin!"
Mikä on paras pokerikäsi?
"Täyskäsi" Kuningasvärisuora. Neverhööd.
Kuka on Täällä pohjantähden alla -trilogian päähenkilö?
"Talonpoika Pekka" Ette nyt usko, mutta olen lukenut ne. Siitä vain on se kymmenen vuotta aikaa.
Mitä eroa on RAM ja ROM -muisteilla?
"Toiseen tallennetaan tekstiä ja toiseen kuvaa" RAM-muisti on lyhytaikaseen tallennukseen ja ROM pitkäaikaiseen - siis nevanevanevahöörd
Mainitse muutama Nobel-voittaja
"Martti Ahtisaari, Obama.." Suomalaisena olis kuulemma pitänyt muistaa myös F.E Sillanpää ja A.I Virtanen... nojoo.
Mikä on ohm?
"Molekyylin osanen" Siis mun mielestä tää menee jo vittuilun puolelle, miten tollasta vois tietää? :D Mun kysymykset sentään saattaa tulla vastaan meidän päivittäisessä elämässä... no vastaus on jokatapauksessa vastuksen SI-yksikkö. Niin siis mikä??
Ydinasevaltiot?
"Venäjä, Kiina, Japani, pahempi Korea, Yhdysvallat, Irak, Ranska ja Saksa, ehkä Italia
Poikaystävän kommentti: Venäjä, Usa, Kiina, Ranska, Iso-Britannia, Intia, Pakistan, Pohjois-Korea nyt virallisesti. Israel ja Etelä-Arfikka on kai luopunut? Mites Brasilian lainaydinaseet.. Edes puolivirallisesti?
Mikä on veto-oikeus?
"Liittyy jotenkin armeijan käyttöön"
Liittyy YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden oikeuteen kaataa ehdotus yksin: veto-oikeudellaan. Mulla oli oikeesti joku käry tästä.
Kuinka monta litraa ihmisessä on verta?
"12." Kuulemma neljä tai viisi. Hämmentävää.
Kuinka suuri Suomessa on verkkojännite?
" 12 volttia" 230V , ei kyllä sinäänsä kumpikaan luku kerro mistään mittasuhteista mulle yhtään mitään.
Milloin Suomi liittyi Euroopan unioniin?
"1995." I knew it.
Mitä kaasuja on ilmassa?
"Vety, Typpi, Happi" Noo, meillä on kotona koiran ja miehen toimesta pierukaasuja, mutta kuulemma vety on vähän vaarallista ja ilmasta löytyy sensijaan argonia.
Mikä on elohopeamillimetri?
"Se, mikä mittaa lämpötilaa kuumemittarissa" Selvää vittuilua, ihme kompakysymyksia. Paineen yksikkö mmHg.
Minäpä lähden tästä tiskaamaan ja mies laittamaan autoa. :))))
( kuva: hs.fi ) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)