keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Painava sana

Jep, arvasitte oikein: nyt tulee asiaa painosta. Omaa painoa on liikaa, ja syitä on monia: epäsäännöllinen elämänrytmi, e-pillerit, polvisäryt, sukurasite... tai sitten kuitenkin se fakta, että olen mukavuudenhaluinen ja satun rakastamaan juustoa, jäätelöä ja valkosuklaata aika paljon enemmän, kuin reissumiestä ja porkkanoita. Kiireinen arki on kyllä ihan aikuisten oikea syy siihen, että aikaa liikunnalle ei koulun, työn, koiran ja muutaman muun velvoitteen ohella juurikaan jää. Syitä siihen, että siitä huolimatta syön tuhottomasti jäätelöä ja käytän hissiä portaiden sijaan, ei sitten löydykkään ihan niin montaa...


kummipojan kanssa on kiva käydä rannalla; aina voi toivoa, että ihmiset laittaa kilot "raskauden" piikkiin ;)


Haluan korostaa, että pidän itsestäni ja viihdyn kropassani. Mielestäni jokaisella tulisi olla oikeus olla juuri sen mallinen ja muotoinen kuin sattuu olemaan, ilman ympäriltä tulevia paineita tai huomautuksia. Valkosuklaan lisäksi olen viimeaikoina koukuttunut myös tämän vuoden Big Brotheriin, ja tämän päivän jaksossa Tanja tiivisti asukkaiden kesken käydyn painosta naljailun loistavasti sanomalla, että "jos mä oon tullu vahingos johonki huippumalli haussa ni mä oon vissii vääräs paikassa"

yksi ihanimpia kuvia, kiloista huolimatta


Tulevaisuuden unelma-ammattini vaatii kuitenkin aika paljon rautaisempaa peruskuntoa, enkä oikeastaan pidä siitä, että hengästyn portaissa tai että olen ostanut parhaiten istuvat t-paitani isoille tytöille tarkoitetusta Zizzi - mallistosta (olkoonkin, että sentään pienintä kokoa). More to Loven tytöt on tehneet kaikkien meidän suurenmoisten naisten puolesta loistavaa peeärrää, joten ehkä minäkin uskallan nyt puhua asiasta ääneen. Ja asialla tarkoitan siis itsensä rakastamista juuri sellaisena, kuin on.

kaksi suurinta rakkautta, toi lapsi ja kreikkalainen ruoka :D


Jokatapauksessa unelma-ammattini vaatii siis kuntoremonttia ja sitä myötä kilojen karistamista, jota ajattelin itseni iloksi seurailla myös täällä blogin puolella, mutta ei huolta, mitään thinspiraatiota täältä ei tulla jatkossakaan saamaan- tavoite on pysyä normaalipainon pyöremmällä puolella mutta muuttaa vähän sitä laardia lihakseksi ja niinpäin pois. Tänään ja eilen oon reippaasti vaihtanut benit ja jerryt reissumieheen ja vetänyt itseni ihan piippuun parin kilsan juoksulenkillä. Tavoite on jouluun mennessä juosta se niin, ettei tunnu melkein missään.

Kuvituksena toissakesän kuvia Kreetan reissulta, paino tällä hetkellä sama kuin tuolloin. Tässä välissä kerkesin jo laihtumaan parikymmentä kiloa, mutta jojoilin ne ystävieni Benin ja Jerryn avustuksella iloisesti takaisin... Toivottavasti ens kesän reissulla komeilee vähän atleettisempi kummitäti.

lauantai 22. lokakuuta 2011

päättymättömät illat, polttamattomat sillat

Oon edelleen sitä mieltä, että kaikkein siistein ikävuosi on seitsemäntoista kesää. Onnellisin taisi olla vuosi 2009, mieleenpainuvin 2007 ja niitänäitä nimityksiä riittäisi muillekkin vuosille, mutta siisteintä oli 17 vuotiaana.

olin myös kauneimmillani.
17 kesäisenä...

...olin kauniimpi kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin

...muutin omaan kotiin ja join pari kuukautta ruokajuomana pelkästään cocacolaa

...hämmennyin siitä, että jokaisen asunnon vakiovarusteena ei ollutkaan loputonta astianpesu- ja talouspaperivarastoa

...otin monet kännit parivuotta vanhemman poikaystävän bemarin takapenkillä (ja luulin sen kaiken kestävän ikuisesti)

...uskoin kantavani vastuun itsestäni (vaikka todellisuudessa sen kantoi tätini, johon sentään säilytin puhevälit kiivaassa itsenäistymisvaiheessani)

...mietin joka kerta kaupassa käydessäni, arvaakohan lähikaupan myyjä ostosteni perusteella, että asun ihan omillani.

...rakastin viimeisen kerran varauksetta

...hengailin sellaisten ystävien kanssa, joita kaipaan tänään ja paljon

...en ollut vielä menettänyt yhtään läheistäni, enkä osannut pelätä sitä 

...vuorokausirytmi ei tarkoittanut yhtään mitään

...kotibileet oli parempia kuin koskaan ennen tai ikinä jälkeen

...hymyilin joka päivä peilikuvalleni

...sisustin asuntoni halvalla, mutta rakaistin jokaista "yksityiskohtaa"

...ostelin valurautapannuja ja teetin verhoja mittatilaustyönä (molemmat täysin käsittämättömältä tuntuvia tekoja tänäpäivänä)

...pelkäsin nukkua yksin, joten pidin öisin maikkarin chattia auki

...olin hirvittävän, ainutlaatuisen onnellinen omasta olemassaolostani




ensimmäinen OMAkoti

 
"Niit aikoi ei saa bäckii" totesi usein ystäväni Kasper, ennen muuttoaan Kajaaniin (jossa niiden aikojen kaipaaminen on kai hitusen vaikeampaa). Ei niitä saa tosiaan ei, ja siksi halvalla sisustettujen ensiasunto kuvien ja häikäilemättömän hullunkuristen bilekuvien katselu tuntuukin niin suunnattoman haikealta. Huokaus.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Versace for H&M

Versaci for H&M


Odottelen kyllä Paola Suhosen ja Seppälän yhteistyömallistoa ennemmänkuin Donatellan ja H&M:n, mutta olihan noita nyt pakko käydä ihmettelemässä. Ja jos rahasta ei olisi puutetta, niin kotiuttaisin kyllä kaikki kollaasin tuotteet, mutta aikuisten oikeasti taidan kotiuttaa vaan jommankumman rannekoruista. Tykkään kyllä ihan kympillä näistä yhteistyökampanjoista! Kumpa olisin uskaltanut ja kehdannut ostaa vuosia sitten sen Victor & Rolf malliston häämekon, se oli awesome. Kuinka moni muu fiilaa näitä yhteistyömallistoja?

awesome

tiistai 18. lokakuuta 2011

Se pieni ero...

Muistan joskus vuosia sitten tehneeni vastaavanlaisen "kyselyn" veljelleni, ja vastaukset olivat vielä hulvattommimpia. Poikaystävä on pikkuveljeen verrattuna ilmeisesti hieman tosikko. Toisaalta sellainenkin kysely, jossa allekirjoittanut ottaisi kantaa vaikkapa jääkiekkoon, auton moottorin toimintaan tai mihin tahansa fysiikkaan, kemiaan tai matematiikkaan liittyvään, olisi varmaan alaa ymmärtävien mielestä ihan yhtä hulvaton. Mutta pidemmittä puheitta, miehen suusta:

Selitä..

Kylmävahaliuskat:
"No..millä otetaan säärikarvoja pois." Okei, joku käry.

Legginsit:
"No semmoset tiukat ohkaset housut. Venyvää kangasta."  Leggings are not pants, so cover your ass!

Valokynä:
"No..joku...meikkiväline. Ja käytetään silmiin. Sinne silmäluomeen vähäsen."

Mitä eroa on puuterilla ja meikkipuuterilla?:
"Ei mitään." 

Mitä eroa on hajuvesissä eau de toiletella ja eau de parfumillä?:
"Toilette on halvempaa. Se toinen on sitte hienompaa."

Push up:
"Rintaliivit mitkä nostaa rintoja...esille."

Louis Vuitton:
"Kallis tuotemerkki. Laukkuja. Öö.. jotain liinoja varmaan. Rättejä."

Eyeliner:
"Sitä laitetaan...tota...siis meikki mitä laitetaan tohon...öö luomen ja silmäripsen väliin."

Ghd:
"En oo kuullukkaan"  ihan kiva, oon vain noin 20 kertaa vihjaissut tästä joululahjatoiveena...

Mitä eroa on kuorinta- ja meikinpuhdistusaineella?:
"No kuorinta-aine ottaa ihoo, kuollutta pintaepiteeliä, pois ja meikinpuhdistusaine ottaa vaan meikit helvettiin"

Ranskalainen manikyyri:
"Varmaan jotain ihan vitun kallista. Jotain mitä tehään kynsille ja...en tiiä."

Kulmakynä:
"No... laitetaan siihen jotai värii tieksä jos on liian harvat kulmakarvat."

Pedikyyri:
"Vähän niinku manikyyri muttei sinne päinkään? Joku kynsijuttu. Huoltava."

Tregginsit:
"Vähän niinku legginsit, mut ne ei jousta" tämä oli pakotettu arvaus.

Appelsiinipuutikku:
"Mä oon nähny sulla joskus niitä mut ei niinku mitää hajuu." 

Mihin käytetään pikakuivattajaa?
"Jos haluu meikit nopeesti pysymään ettei ne lähe leviimään jos tulee suru" aika hyvä, joku vois patentoida tälläisen...

Kuivashampoo:
"No shampoo mikä ei tarvi vettä ollenkaa, et se on sen verran hienojakoista ettei tarvi vettä ollenkaan."

Kuka on Elina Tanskanen?
"Joku mallimamma" Niin, tai sitten Trendin päätoimittaja ja tyttöystäväsi ihailun kohde.

Mitä kirjainkokoa vastaa numerokoko 34 (naisilla?)
"M" jahas, mitähän kirjainkokoa kulta ajattelee mun sitten edustavan, kun käytän kokoa 40-42...

Noo mutta, kosto on suloinen ja ehkä ihan hyvä, että meidän perheessä kotityötkin menee sukupuolijakaumalla. Taidetaan tietyissä asioissa olla aikalailla sukupuoltemme stereotypioita. Seuraavat on siis minun vastauksiani arvauksiani:

Kuka on Helena Ranta?
"Oikeustieteen lääkäri, hammastutkija." Kuulemma oikeushammaslääketieteen professori, eli "niinhän mä sanoin!"

Mikä on paras pokerikäsi?
"Täyskäsi" Kuningasvärisuora. Neverhööd.


Kuka on Täällä pohjantähden alla -trilogian päähenkilö?
"Talonpoika Pekka" Ette nyt usko, mutta olen lukenut ne. Siitä vain on se kymmenen vuotta aikaa.


Mitä eroa on RAM ja ROM -muisteilla?
"Toiseen tallennetaan tekstiä ja toiseen kuvaa" RAM-muisti on lyhytaikaseen tallennukseen ja ROM pitkäaikaiseen - siis nevanevanevahöörd

Mainitse muutama Nobel-voittaja
"Martti Ahtisaari, Obama.." Suomalaisena olis kuulemma pitänyt muistaa myös F.E Sillanpää ja A.I Virtanen... nojoo. 

Mikä on ohm?
"Molekyylin osanen"  Siis mun mielestä tää menee jo vittuilun puolelle, miten tollasta vois tietää? :D Mun kysymykset sentään saattaa tulla vastaan meidän päivittäisessä elämässä... no vastaus on jokatapauksessa vastuksen SI-yksikkö. Niin siis mikä??

Ydinasevaltiot?
"Venäjä, Kiina, Japani, pahempi Korea, Yhdysvallat, Irak, Ranska ja Saksa, ehkä Italia
 Poikaystävän kommentti: Venäjä, Usa, Kiina, Ranska, Iso-Britannia, Intia, Pakistan, Pohjois-Korea nyt virallisesti. Israel ja Etelä-Arfikka on kai luopunut? Mites Brasilian lainaydinaseet.. Edes puolivirallisesti?

Mikä on veto-oikeus?
"Liittyy jotenkin armeijan käyttöön"
Liittyy YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden oikeuteen kaataa ehdotus yksin: veto-oikeudellaan. Mulla oli oikeesti joku käry tästä.

Kuinka monta litraa ihmisessä on verta?
"12." Kuulemma neljä tai viisi. Hämmentävää.

Kuinka suuri Suomessa on verkkojännite?
" 12 volttia"  230V , ei kyllä sinäänsä kumpikaan luku kerro mistään mittasuhteista mulle yhtään mitään.

Milloin Suomi liittyi Euroopan unioniin?
"1995." I knew it. 
 
Mitä kaasuja on ilmassa?
"Vety, Typpi, Happi" Noo, meillä on kotona koiran ja miehen toimesta pierukaasuja, mutta kuulemma vety on vähän vaarallista ja ilmasta löytyy sensijaan argonia.


Mikä on elohopeamillimetri?
"Se, mikä mittaa lämpötilaa kuumemittarissa" Selvää vittuilua, ihme kompakysymyksia. Paineen yksikkö mmHg.


Minäpä lähden tästä tiskaamaan ja mies laittamaan autoa. :))))

( kuva: hs.fi )

torstai 6. lokakuuta 2011

Don't count the miles, count the "i love you"s

Elämä on taas seisahtunut hetkeksi. Rakas, 82 vuotias mummini kaatui kotonaan toissayönä ja loukkaantui vakavasti. Tällä hetkellä mummi on isossa leikkauksessa - sellaisessa, jossa ei haluaisi enää olla. Mummi on viimeiset 10 vuotta todennut painokkaasti, ettei häntä enää leikata, kävi mitä kävi. Olen hiljalleen hyväksynyt sen ja omaksunut ajatuksen, ettei vanhuksesta saa enää eheää sanan siinä merkityksessä, että leikkaukset olisivat perusteltuja. Nyt ei kuitenkaan ollut kipujen välttämiseksi muita vaihtoehtoja, kuin iso, kivulias leikkaus; eikä ole varmaa, selviääkö mummin 82 vuotta kestänyt sydän siitä.

Itsekäs kun olen, haluaisin kovasti pitää mummini vielä muutaman hetken täällä. En ole valmis luopumaan tai sanomaan hyvästejä, tarvitsen häntä vielä. Aikanaan kävin kipeitäkin keskusteluja itseni kanssa siitä, kuinka väärältä voi tuntua, että läheisen oma elinkaari on niin toinen kuin minun itseni. Minun syntyessäni tähän maailmaan hän oli jo kokenut sodan, naimisiinmenon ja viiden lapsen syntymän. Kipeintä on tehnyt tietoisuus siitä, että kun minä olen vanhus, hän on ollut jo kauan poissa. Minä niin haluaisin vanheta sinun kanssasi.

Mummi on minulle mielettömän läheinen, erotessani edellisestä avoliitostani 20 vuotiaana asuin mummini kanssa sen hetken, kun etsin omaa kotiani. Yhteiset ruokahetket, yökylät lapsuudesta saakka, kävelyt hautausmaalla, laivareissut, illat kun ei tehdä mitään. Jos saisin vielä muutaman talven, kevään, kesän ja syksyn.

 < Mummi ja Mufa 3





I’m scared today, more than I told you I was yesterday
Give me a moment to catch my breath
And hold me every second left

Proud of me, that’s the only way I want you to be

Look at me and love what you see
I won’t make it alone, I need something to hold

Kiss me on my shoulder, and tell me it’s not over

I promise to always come home to you
Remind me that I’m older to be brave, smart, sweet, and bolder
And don’t give up on what we’re trying to do
Don’t count the miles, count the “I love you”s

tiistai 4. lokakuuta 2011

Sateista

Lähdetään liikkeelle siitä, että kyllä: olen kummallinen. En nimittäin pidä kesästä. Ja taas kyllä, se on mahdollista. Ensinnäkin olen punapigmenttinen ja vaalea, eli palan erittäin herkästi ja auringossa oleilu on siksi minulle "vaarallista". Toisekseen hiukseni ovat paksut ja lämpimällä hikoan aina päästä- en siis kainaloista, kuten ihmiset yleensä, vaan nenänpäästä, ylähuulesta ja päänahasta. Lisäksi silmäni ovat todella valonarat, en pysty katsomaan esimerkiksi suoraan hehkulamppua kohti; pimeät vuodenajat ovat enemmän mun juttu. Kesällä fiilis ei koskaan ole fresh vaan aina olo on aurinkorasvasta ja hikoilusta tönkkö. Siksi syksyn alkava pimeys ja tuleva talvi riemastuttavat joka vuosi - ei enää tarvitse läträtä aurinkorasvalla ja kuljeksia varjoissa. Kesän ainut ylivoimainen puoli on pisamat, mutta muuten syksy ja talvi lyövät kevään ja kesän 100-0.

näteintä.
 Ensimmäisen hellepäivän sijaan fiilistelen siis ensimmäisiä putoavia lehtiä, siirrän balleriinat vaatekaapin perälle jo hyvissä ajoin ennen ilmojen kunnolla viilenemistä, rakastan heijastimia ja kaulaliinoja, ja odotan joka vuosi malttamattomana ensilunta, olen odottanut niin kauan kuin muistan.

"... kuin lumihiutaleet jotka on niin kauniita kun ne leijailee, ja jotka kuitenkin sulaa, niin kuin valheet heti kun saat niistä otteen.. joskus tietenkin, kauneimmillaan, kielenpäähän.
Erot on pieniä kuolemia, sitä lunta mikä sulaa sun kengistä eteiseen.
ystävyyden loppuminen on se viimeinen likainen lumikasa sulamassa parkkipaikan perällä keskellä kevättä.
erilleen kasvaminen yhteisymmärryksessä on se lumihiutale kielenpäässä - jättää sentään kauniin muiston.
Yllätyserot on kuin lumipesuja, sulaa sun naamalle ja jättää kirvelevän ja polttelevan tunteen jälkeensä., niin, että menee hetki ennenkuin palaat ennalleen, yleensä sen verran kunnes pääsee takas lämpimään. Ja huonot parisuhteet, no, ne saa sataa räntänä alas viemäreihin vuodenajasta riippumatta."
(ote vanhasta päiväkirjasta. lumisadevertaukset oli pop jo viisi vuotta sitten.)

fiilis.


Tämänvuotinen ensilumi (nyt joku suuttuu ruudun siellä puolen, sillä tottahan se on, kiirehdin hieman asioiden edelle tässä) on erityisen toivottu, sillä viime vuonna käytiin avomiehen (silloin vielä poikaystävä) kanssa ensilumitreffeillä. Enpäs muuten ihan heti keksi mitään ihanampaa, paitsi ehkä ensilumihäät. Jotka toki vois olla hieman vaikea järjestää. Enpäs kerro treffipaikkaa, mutta se on lumen tulon katselemiseen miltein täydellinen, ainoastaan läheisen kadun valaistus häiritsee kuvitelmaa siitä, että maailmassa on vain me kaksi ja se hetki. Tässä tovi sitten vierähti muuten käyntiin toinen yhteinen vuotemme avomieheni kanssa, elelemme siis parhaillaan parisuhteemme toista syksyä. Aika suloista. Päätettiin kirjoittaa kirjeet toisillemme ja laminoida ne ja muutama yhteiskuva, ja haudata ne maahan (ehkä ensilumipaikkaan?) ja piipahtaa siellä kymmenen vuoden päästä lukemassa, miltä rakkaus tänään tuntuu. Ja tämä oli muuten miehen idea, ihan totta.

Ja vielä palatakseni sateisiin: vesisade on myös ihana. Kävelin tossa viikko sitten pojan* kanssa ilman sateenvarjoa kunnon rankkasateessa tunnin verran, ja pompittiin tietysti jokaisessa vastaantulevassa lätäkössä. Hei se riemu, mikä oli pienen silmissä! Ei siinä paljon painanut valuvat meikit tai märät hiukset, oli vaan se hetki ja syksyn ensimmäiset sateet. Uitettiin myös käsiä ja kenkiä rännien alla. Ja pussattiin välillä vähän.





* poika on 2,5v lapsi, jota rakastan kuin omaani.
psst. kuvat edelleen weheartit.comista. laturin johto edelleen hävyksissä. 

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Terveisiä sängynpohjalta

Jakson alussa enterorokko veti minut sängynpohjalle yli viikoksi, ja nyt pahainen jälkitauti koittaa kovasti tehdä samaa. Olen maannut viimeiset kolme vuorokautta sohvalla- siis ihan tosi, sen kerran kun avomies on muualla, en jaksa kävellä sänkyyn nukkumaan. Mehän on siis viimeinen vuosi jaettu 80cm levyinen sänky kahdestaan, joten siinä yksin nukutut yöt on kyllä olleet aika luksusta. Lähestyvän muuton myötä sänky levenee  120cm levyiseksi, luksusta! Mutta mun piti kirjoittaa teille jaloista, eikä sängyistä.

( kuva: weheartit.com )


Enterorokkohan on lastentauti, ja rokkona aikuisella aiiiivan karmea ja kivulias. Itselläni nousi ihottumaa/rokkoa käsien ja jalkojen lisäksi myös päänahkaan, ja mielipuuhaa sairastamisen aikana taisikin olla jatkuva valittaminen. Nyt kun taudista on tervehdytty, olen ryhtynyt valittamaan jälkitaudeista, joista ehdoton suosikkini on kynsien irtoaminen. Omalla kohdalla kynnet ovat "onneksi" irtoilleet vain varpaista, mutta silti.. Työssäni kenkäkaupassa joudun käyttämään crockseja, ja vastahankitut Swedish Hasbeensit saavat odottaa käyttöön ottoa ilmeisesti kevääseen. Har-mit-taa.

 ( kuva: Brandos.fi ) 


En ole koskaan kokenut säännöllisiä kauneudenhoitorutineeja (kampaamokäynnit, manikyyrit, ripsienpidennykset tms) omana juttuna, manikyyrin olen ottanut vain kahdesti elämässäni ja pedikyyriä en koskaan. Nyt jalat ovat rokkoarpien ja irtoilevien kynsien takia niin kurjassa kunnossa, että olen periaatteideni vastaisesti mielestäni ansainnut hieman hemmottelua.

Koska jalat ovat kipeät, en uskaltautunut ihan suoraan jalkahoitolaan näiden kanssa, vaan lähdin ensialkuun tekemään hoitoja kotona. Kun jalat tästä vähän parantuvat, suuntaan ehdottomasti elämäni ensimmäiseen jalkahoitoon - olen sen ansainnut. Kotikonstit aloitin Cavan keksimillä, Nelly.comilta tilatulla Baby feet - hoidolla. Baby feet on Japanilainen tuote, ja youtubesta kurkatut videot herättivät ensialkuun lähinnä kauhua, mutta kun huomasin tuotetteen olevan myynnissä mm. luontaistuntijat.fi :ssä, uskaltauduin kokeilemaan niitä (ja jos ruudun siellä puolen joku harkitsee kokeilua, niin vinkkinä, että jälkimmäisessä ne ovat viitisen euroa edullisemmat kuin nelly.comissa ). Omat jalkapohjat eivät kärsi mitenkään erityisesti kovettumista, mutta enterorokon jäljiltä jalkapohjan iho on alkanut hieman kuoriutumaan, ja kokeilinkin baby feettiä tätä vauhdittaakseni. Toivon sen myös auttavan irronneiden kynsien kynsinauhojen ja varpaiden ihon kuntoon, jotta uudelle kynnelle olisi mahdollisimman hyvä kasvualusta.

Luontaistuote.fi kertoo Baby Feetistä mm. seuraavaa:

"Baby Foot-sarja on kehitetty erityisesti jalkapohjiin ongelmia aiheuttavien kuolleiden ihosolujen hoitoon. Jalkapohjan iho on paksumpi kuin muiden kehon ihoalueiden ja sen vuoksi vanhoja kuolleita ihosoluja voi kerääntyä jalkapohjaan ihon kuormituksen vuoksi. 

Baby Foot-tuotteen tärkein ainesosa on hedelmähappo, joka on tavattoman hellävarainen muihin happoihin verrattuna. Hedelmähappo tunkeutuu kuolleiden ihosolujen kerrokseen ja vaikuttaa ihokerrosten välisiin demosomeihin, minkä vuoksi kuollut iho on helppo kuoria pois."

 ( kuva: weheartit.com )



Viime yönä siis torkuin parituntia öljysukat jalassani, ja kokemus oli ihan miellyttävä, minkäänlaista vaikutusta en tosin vielä ole kokenut, sukkien poisottamisen jälkeen jalkojen iho oli hassunkurista ja rasvailin sitä ennen seuraavaa torkahtamista, mutta jossain lukikin että vaikutukset alkavat noin viikon kuluttua. Mainittakoon, että jalkapöydässä komeileva tatuointi on kirkkaampi kuin aikoihin, sille taisi eteeriset öljyt tehdä hyvää. Raportoin sitten viikon kuluttua, että kuinka kävi. Onko lukijoissa ketää, jolla on kokemusta Baby Feetistä tai suositella hyvää jalkahoitajaa Helsingissä?