 |
| olin myös kauneimmillani. |
...olin kauniimpi kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin
...muutin omaan kotiin ja join pari kuukautta ruokajuomana pelkästään cocacolaa
...hämmennyin siitä, että jokaisen asunnon vakiovarusteena ei ollutkaan loputonta astianpesu- ja talouspaperivarastoa
...otin monet kännit parivuotta vanhemman poikaystävän bemarin takapenkillä (ja luulin sen kaiken kestävän ikuisesti)
...uskoin kantavani vastuun itsestäni (vaikka todellisuudessa sen kantoi tätini, johon sentään säilytin puhevälit kiivaassa itsenäistymisvaiheessani)
...mietin joka kerta kaupassa käydessäni, arvaakohan lähikaupan myyjä ostosteni perusteella, että asun ihan omillani.
...rakastin viimeisen kerran varauksetta
...hengailin sellaisten ystävien kanssa, joita kaipaan tänään ja paljon
...en ollut vielä menettänyt yhtään läheistäni, enkä osannut pelätä sitä
...vuorokausirytmi ei tarkoittanut yhtään mitään
...kotibileet oli parempia kuin koskaan ennen tai ikinä jälkeen
...hymyilin joka päivä peilikuvalleni
...sisustin asuntoni halvalla, mutta rakaistin jokaista "yksityiskohtaa"
...ostelin valurautapannuja ja teetin verhoja mittatilaustyönä (molemmat täysin käsittämättömältä tuntuvia tekoja tänäpäivänä)
...pelkäsin nukkua yksin, joten pidin öisin maikkarin chattia auki
...olin hirvittävän, ainutlaatuisen onnellinen omasta olemassaolostani
 |
| ensimmäinen OMAkoti |
"Niit aikoi ei saa bäckii" totesi usein ystäväni Kasper, ennen muuttoaan Kajaaniin (jossa niiden aikojen kaipaaminen on kai hitusen vaikeampaa). Ei niitä saa tosiaan ei, ja siksi halvalla sisustettujen ensiasunto kuvien ja häikäilemättömän hullunkuristen bilekuvien katselu tuntuukin niin suunnattoman haikealta. Huokaus.
<3
VastaaPoista