Red riding hood

Katselin vihdoin pitkään odottamani uuden version tutusta Punahilkasta. Ehkä eniten leffassa kiinnosti ihana Amanda Seyfried, kauhuleffat tai trillerit ei niinkään ole ominta omaani noissa genreissä. Leffa ei suoraan sanottuna ollut kovin kummoinen versio tutusta sadusta, mutta musiikissa ja kuvauksessa oli kivoja Twilight- fiboja, joten tykkäsin kyllä katsella sitä. Poikaystävä nukahti ensimmäisen puolen tunnin aikana, mutta mun mielestä tää oli kyllä ihan oikeasti pelottava versio, en ymmärrä, miten toinen pystyi nukahtamaan!

kuva: weheartit.com

Grimmin veljesten saduthan ovat alunperin aikuisille tarkoitettuja vanhoja uskomuksia ja kansantaruja. Alkujaan sadut ovat olleet kuulemma julmiakin ja sisältäneet rankkojakin kohtauksia, mutta veljekset ovat muokanneet niitä kevyempään muotoon - siis onhan lasten näännyttäminen, hyväksikäyttö ja muut veljesten saduissa esiintyvät julmuudet aika kevyttä hommaa. Ja niitä sopii lukea nukkumaan mennessa tarhaikäisille.
Aiemmissa versioissa ilkeä äitipuolikin oli yksinkertaisesti ilkeä äiti. Kevyttä.

No, jokatapauksessa leffa oli kaunista katseltavaa etenkin siksi, että syksyn alla viitat tekevät taas kerran ansaitusti come backin. Punainen versio klassikosta olisi kerrassaan ihastuttava, mutta en taida olla lähimainkaan tarpeeksi rohkea kulkeakseni sellaisessa. Harmittaa vieläkin, etten eräänä alkutalvena vuonna 2008 saanut suutani auki bussissa, kun vieressä istuvalla tytöllä oli maailman kaunein vaaleansininen villakangasviitta. Saattaisin nyt olla vastaavan omistaja. Viittahaaveita ajattelin lääkitä rohkeuden puutteessa Lindexin  Reese Witherspoon kamppiksen punaisella, väljällä neuleella, joka nyt ei ihan mene viitasta mutta on ainakin punainen. Ja maksaa vain parikymppiä.

kuva: Lindex

Neuleen lisäksi tekisi mieli kotiuttaa pari muutakin juttua onnistuneesta kamppanjasta, mutta postiluukusta kolahtelevat laskut esittävät eriäviä mielipiteitä. Pahus.