Elämää ilman kameraa

Kameran laturi on edelleen hävyksissä. Lupaan ja vannon, että seuraavasta palkasta ostan uuden. Ajatuksia olis niin paljon kivampi suoltaa paperille, jos niitä vois piristää kuvin. Sitäpaitsi olen katsonut niin monet elämän hienoista hetkistä kameran linssin läpi, että tuntuu äärimmäisen kummalliselta olla ottamatta kuvia. Nyt on jäänyt kuvaamatta vuosipäivän juhliminen, pienen ensimmäiset tarhamatkat sekä syksyn ensimmäiset lehdet.

Kuulumisia. Uudessa työpaikassa on alkanut sujua. Olen päässyt jyvälle vallitsevista käytösmalleista, kurjista esimiehistä ja niistä työkavereista, joiden kanssa on kiva supatella työaikana vaikkapa vauvoista. Ihan kivaa. Ja on mahtava fiilis, kun löytää jollekkin asiakkaalle oikeasti täydelliset kengät ja osaa oma-aloitteisesti kertoa, kuinka niitä kannattaa hoitaa. Vastaavia onnistumisen elämyksiä ei ruokakaupassa kovin usein koettu. Pienestä se on arjen mielihyvä kiinni.

Hain tänään lähipostista H&M paketin, joka oli odotettua isokokoisempi, sillä parit hatut tuli blogeja lukiessa tilatuksi, ja H&M postittaa ne ilmeisen ilmavasti. Hatut tilailin kotiin siksi, että pääni tuntuu olevan valtava, enkä halunnut sovitella pienipäisten lukiolaistyttöjen kanssa hattuja asusteosastolla. Oi ihan turhamaisuus.

Hennesin lehdestä ja parista blogista jäi mieleen kummittelemaan ihana kettulaukku, kuva lainattu ihanan Nooran blogista (luvalla). Kävin poistamassa kyseisen laukun Aleksanterinkadun henkkamaukasta, mutta samalla reissulla tarttui mukaan rakastamani Lumin harmaa korttilompakko, joten kettulaukku päätynee takaisin Aleksanterinkadulle - minä ja lompakkoni annoimme itsellemme luvan vain jompaankumpaan.


Kävin myös ystäväni kanssa Kaivarin Kanuunassa kierroksella, mutta ensimmäistä kertaa mukaan ei tarttunut juuri mitään. Edellisellä kerralla löydettiin ystävälle uudenveroinen Zaran villakangastakki 17 eurolla, tällä kertaa ostin vain yhden Katja Kallion kirjan. Joskus aiemmin kesällä kirppikseltä tarttui mukaan Kallion mahtava Tyypit, joka herätti mielenkiinnon kirjailijan muita teoksia kohtaan. Vaikka Sooloilua oli mitä loistavin elokuva, en ollut koskaan lukenut kirjaa. Tykkään lukea kirjan ennen elokuvaa, ja jos syystä tai toisesta homma menee väärinpäin, kirja jää aika usein lukematta. Nyt olen kuitenkin ahminut Sooloilun parissa päivässä ja siirryn seuraavaksi Kaivarin Kanuunasta eurolla mukaan tarttuneeseen Karilla. Mainitsemisen arvoinen on jo aiemmin ystäväni kanssa fiilistelty Syntikirja. Mutta tarttukaa nyt ihmeessä edes Tyyppeihin, se on kerrassaan verraton kuvaus ihmiselämän ihmeellisyydestä ja sopii lyhyenlännän kerrontansa vuoksi vaikkapa työmatkalukemiseksi.